Mäen päältä se näkyi selvästi: Teljän kylä, rannikon kauppakeskus, levittäytyi heidän edessään joen suulta liki merenrantaan asti, jossa pienessä luonnonsatamassa maihin laskeneet kauppalaivat odottivat lähtöänsä aavalle ulapalle.
Ikävalko tiirasi alempana levittäytyvää mäntymetsää, joka jatkui kylään saakka. Jossain siellä oli polku joka vei kylään. Ikävalko oli vanha mies, viidenkuudetta, mutta sisuaan hän ei ollut iän myötä menettänyt. Hänen takkuiset harmaat hiuksensa liehuivat kevyessä merituulessa, kun hän kääntyi taakseen ja huudahti:
- Matkaa ei ole enää pitkälti, ala tulla!
Kauempana mäen takana oli maahan kumartunut nuori nainen, joka oli pukeutunut vihreän ja harmaan puhuviin pellavavaatteisiin. Nainen nousi ylös ja ravisti pitkiä kaarnanruskeita hiuksiaan pois kasvoiltaan. Hänen juostessaan Ikävalkon luo tämä tuijotti häntä hyväntahtoisilla sinisillä silmillään ajan patinoimien kasvojensa lomasta:
- Löysitkö jotain?, Ikävalko kysyi huolestuneen oloisena tytöltä, joka nyökkäsi. Häntä tuntemattoman silmissä hän saattoi näyttää oudolta - oravamaiset korvat pilkottivat hiuspehkon alta, ja iho oli hienoisesti vihertävän sävyinen. Tyttö oli Tapiolan metsänhaltija - harvinainen kumppani Kalevalan ihmisellä.
- Se näyttäisi olevan jonkinlainen koru... Mitä se on?, tyttö kysyi hämmentyneenä Ikivalkolta puristaen kädessään punertavanruskeaa solkea, joka oli selvästi suuren hauen muotoinen. Ikivalko otti soljen käteensä ja katseli sitä arvioiden. Hän huokaisi:
- Jonkun onnettoman hukkaama - vaskea, hän totesi nähdessään tytön mitään ymmärtämättömän ilmeen. - Eräänlaista metallia. Teille Tapiolaisille se taitaa olla melko harvinaista ainetta.
Tyttö nyökkäsi hymyillen. Ikävalko kääntyi takaisin katse rantaa kohden. Haltija katsoi hänkin rantaan tummilla silmillään:
- Tuoko on meri?, hän kysyi huokaisten kuin olisi nähnyt jotakin elämää suurempaa, kaunista ja kunniotusta herättävää. Ikävalko nyökkäsi, kun tyttö katseli edelleen merta lumoutuneena:
- Se on kaunis, hän huokaisi. Ikävalko asteli haltijan vierelle ja laski kätensä tämän olkapäälle:
- Kyllä, meri on mahtava. Se ei ole kuten kotimetsäsi metsälammet ja pikku purot - se on suuri, Ahti ties kuinka suuri, ja sitä pitää kunnioittaa. Tapio ei ole täällä yhtä vaikutusvaltainen kuin Tapiolan metsissä ja muissa Kalevalan lehdoissa ja männiköissä. Meri ja rannikko on Ahdin aluetta...
Tyttö katseli Ikävalkoa hetken hiljaa, ja sitten tiirasi käsi otsalla Teljän kylää:
- Luuletko että haukisoljen hukannut on tuolla jossain?, haltija kysyi innoissaan vanhukselta, joka kohautti olkapäitään:
- Ken tietää. Ehkä on - jos löydämme korun omistajan, niin voimme palauttaa sen.
Tyttö juoksi hänen edelleen, ja viittoi Ikävalkolle:
- Tule! Meidän on ehdittävä kylään ennen iltaa.
Tyttö pinkaisi juoksuun alas mäen rinnettä. Ikävalko pudisti päätään ja naurahti:
- Nuoruuden intoa, hän totesi itsekseen ja lähti ripeää kävelyä tytön perään.
Jatkuuko tarina? Minä ainakin lämpenin.