Mietin tuossa aihetta, josta olisi pelinjohtajille hyötyä ja samalla yksittäiselle foorumilla kävijälle mahdollisimman vähän vaivaa. Stoel-projektin kotisivuilla on esitelty hauska konsepti, nimeltä matkalaiset, ja se voisi toimia myös Roudan maassa.

Idea on lyhyesti seuraavanlainen: esittele itse luomasi henkilö tai hahmo, johon peliporukka saattaa törmätä Roudan maassa.

Tällä tavalla hyvät ideat leviävät ja pelinjohtajat saavat mahdollisuuden poimia kampanjoihinsa muiden kehittämiä mielenkiintoisia EPH:ita. Hahmojen ei edes tarvitse sopia "viralliseen" Roudan maan henkeen ja tyyliin, vaan ideana on juuri esitellä sellainen hahmo, johon kirjoittajan mielestä kyseisessä maailmassa voisi törmätä.

Laitan heti perään ensimmäisen esimerkin.

Virvatali

Todennäköisimmin Virvatalin tapaa Tapiolan laajimmissa metsissä, sillä hänen kynttilävalimonsa sijaitsee Yösalmessa Vuoksen vesistön latvavesillä, mutta Virvatalin töihin voi törmätä melkein missä tahansa.

Virvatali on haltiatietäjä, jolla on salaperäinen ja erikoinen taito: hän laatii loitsuja kynttilöihin, joita hän valaa. Virvatalin lumotut kynttilät ovat tunnettuja Tapiolan väen parissa, mutta on niitä kulkeutunut myös Siidanjärven ja Yösalmen markkinoiden kautta ihmistenkin käyttöön.

Ulkonäoltään Virvatalia on hankala ensinäkemältä huomata haltiaksi. Hän pukeutuu harmaaseen suovillasta kehrättyyn kaapuun ja käyttää useita huiveja, jotka kätkevät suuren osan kasvoista. Hän vaikuttaa vanhalta naiselta, jolla kuitenkin on nuoren naisen silmät ja ääni. Virvatali puhuu turjalaisten kieltä sujuvasti. Hän on ennen muuta käsityöläinen, mutta osaa puollustaa omaisuuttaan ja henkeään taikakeinoin. Virvatali saattaa loitsia minkä tahansa taian, jonka hänen kynttilänsäkin tuottavat.

Virvatali on rauhallinen tutkijaluonne, joka tekeytyy ihmiskauppiaaksi käydessään näiden parisaa, eikä kaipaa turhaa huomiota.

Virvatalin kynttilät vapauttavat loitsunsa kun kynttilä sytytetään ja loitsuvoima on voimassa niin kauan kuin kynttilä palaa. Kynttilän voi sammuttaa välillä ja sytyttää myöhemmin uudelleen. Virvatali valmistaa kahdeksan tyyppisiä kynttilöitä. Ne on kuvattu tässä halvimmasta (yleisimmästä) harvinaisimpaan. Sulkuihin on merkitty, kuinka paljon kyseinen kynttilän loppuun palaminen kestää. Uusilla kynttilöillä kestoaika on maksimi.

Virvatalin kynttilät

-Valkeakynttilä (2d4 vuoroa) suojelee pahuudelta, pahantahtoisilta manauksilta ja parantaa selviytymismahdollisuuksia kalmanväkeä ja pahuuden olentoja vastaan.
- sininen kynttilä (2d4 vuoroa) kaikki kynttilän valopiirissä olevat suhtautuvat kynttilän kantajaan myönteisemmin ja heidän ajatuksensa hidastuvat.
- keltainen kynttilä (4d6 tuntia) kynttilän valopiirissä olijat eivät kärsi luonnollisesta kuumuudesta tai kylmyydestä. Kynttilä miedontaa paukkupakkaset ja lauhkeuttaa helteen.
-oranssi kynttilä (4d20 minuuttia) tämän kynttilän valossa näkymättömät olennot muuttuvat näkyviksi.
-ruskea kynttilä (d8 minuuttia) saa kynttilän kantajan näkymään aavemaisena ja luo tästä d4+2 harhakuvaa. Harhakuvat jäljittelevät kantajan kaikkia liikkeitä.
-harmaa kynttilä (d8 vuoroa) saa kynttilän kantajan muuttumaan osittain aineettomaksi, jolloin hän on immuuni kaikille sikuille ja hyökkäyksille. Kaikilla normaaleilla hyökkäyksillä on 50% todennäköisyys mennä suoraan kantajan läpi ja maagisillakin hyökkäyksillä 20% mahdollisuus.
-punainen kynttilä (d8 tuntia) kynttilän valo heikentää kaikkien valopiirissä olevien loitsujen onnistumismahdollisuutta ja saattaa purkaa jo alueella toimivat loitsut. Vaikutus on sitä voimakkaampi, mitä lähempänä kynttilän liekkiä loitsu on.
-vihreä kynttilä (d8 vuoroa) kaikki 5m säteellä kynttilän kantajasta, jotka eivät onnistu vastustamaan loitsun lumovoimaa toimivat kuin heittopäiset. Heidät valtaa hulluus ja he saattavat uppoutua ajatuksiinsa tai hyökätä lähimmän vierustoverinsa kimppuun.

Jaahas, kannanpa minäkin korteni kekoon:

Reko Merimetso

Rekon tapaa useimmiten Rihtniemen rannoilta (Jossa hänellä on mökki Luolakallion takana olevissa metsissä), joka on Suomen rannikon kauimmaksi merelle ulottuva niemi, tai Kalantista kauppaamassa kalansaaliitaan ja vaihtamassa niitä käyttötavaroihin.

Reko tunnetaan Suomen rannikon etevimpänä kalastajana, ja onhan hän veneen rakentamisessakin aika konkari. Merellä hän käy päivittäen verkkojaan kokemassa ja katiskoja laskemassa ja nostamassa, ja käy noin kerran kuussa Kalantissa kaupatakseen saaliitaan markkinoilla. Hän tuntee koko Rihtniemen edustan karikot, virtaukset ja kala-apajat, ja hieman kauempaakin.

Näöltään Reko on kuin kuka tahansa tavallinen ihminen; takkuiset hartioille ulottuvat hiukset, roteva ruumiinrakenne ja auringon ja tuulen ahavoittama iho. Reko pukeutuu talvella yleensä turkiksiin ja pellavaan, kun taas kesällä hän saattaa lämpimällä säällä kuljeskella huomattavasti vähemmissä vaatteissa.

Luonteeltaan Reko on vaihteleva; muukalaisiin hän ei hevillä luota, mutta hänellä on yksineläjäksi hyvät ihmistuntemus ja tunnistaa ystävät helposti. Reko usein ystävän tunnistaessaan tenttaa tätä kompakysymyksillä ja kiertoilmaisuilla, kunnes on täysin varma näitten aikeista.
Jos on jotain mistä Reko ei pidä, niin niitä on kahta sorttia: lännen vainolaiset ja hiidet. Rihtniemen rannalle toisinaan poikkeavien viikinkien kanssa hän käy satunnaisesti kauppaa, mutta muuten hän suhtautuu näihin vihamielisesti.

Vapaa-aikansa Reko viettää (kun ei ole merellä) ruokaa valmistaen, verkkoja korjaten ja usein palattuaan Kalantin markkinoilta, ryyppää itsensä umpipöhnään. Jos hänellä on seuraa (mitä siis on harvoin), niin hän usein kestitsee heitä ystävällisesti; kalaa hänellä on tarjota, ja hän valmistaakin alueen parhaat kalakeitot.

Markkinoilla ollessaan Reko vaihtaa tavaraa, eikä siten koskaan hyväksy kolikoita maksuna. Omana kauppatavaranaan hänellä on useimmiten merikaloja laidasta laitaan (kapakalana, suolattuina, savustettuina), kun taas hänelle itselleen tuiki tarpeellisia ovat suola ja muut mausteet, maito, vilja ja metalli (josta hän tekee mm. ongenkoukkuja, atraimia jne.).
Reko myy toisinaan myös itse valmistamiaan käyttöesineitä, kuten verkkoja, rysiä, atraimia, nuottia ja joskus jopa kokonainen soutuvene (tahi paatti, niin kuin Reko itse sanoo).

Rekon puhetapa on todellakin omaa luokkaansa; hän puhuu kalevalan kieltä ja suomen murretta, jota hän vielä murtaa lisää (Pelissä vastaa tosimaailman Rauman murretta). Rekon käyttämä murre on toki yleisessä käytössä, ja sitä puhutaan Teljän ja Kokemäenjoen eteläpuolella aivan rannikolla. Markkinoilla käydessään paikalliset kauppiaat ymmärtävät Rekoa vaikeuksitta, mutta kauempaa tulleet menevät helposti sekaisin.

Soutava Mursu

Pohjolan vedet ovat kylmiä ja tottumattomalle vaarallisia. Siltikin Pohjola on merivalta, jossa isotkin laivat ovat tavallisia, eivätkä asukkaat tyydy vain kalastelemaan sisämaan mutkikkailla järvillä, vaan suuntaavat veneensä myös Jäämerelle lihavamman saaliin toivossa.

Monien Pohjolan kalastajien, hylkeenpyytäjien ja venemestareiden joukosta parhaiten tunnettu on Soutava Mursu, merisoturi, joka johtaa Pohjolan laivastoa. Rauhan aikaan hän elää kalastuksesta ja Huurteen ruoista, mutta vaikeana aikana Mursu on yksi tärkeimpiä Pohjolan päälliköitä.

Mursu on lähes neljäkymmentävuotias, iso ja lihavannäköinen mies. Hän on kalju ja paksuniskainen ja hänen naamaansa peittävät muhkeat ja suolaveden hapsottavaksi muokkaavat viikset, jotka saavat Mursun näyttämään mursulta. Takaovilla ja tuoppien ääressä kiertää huhu, että hänellä olisi myös torahampaat, joita Mursu olisi ainakin kerran käyttänyt taistelun voittamiseen aseensa menetettyään.

Mursu ei paljon puhu ja hänellä on tuima maine. Toinen huhu kertoo, että hän on onnistunut saamaan yhteyden mursujen emuuhun ja pystyisi muuttumaan vesillä mursun hahmoon ja kaatamaan jättiläismursuna vastustajien laivat. Mursu itse vain naureskelee tämänkaltaisille jutuille. Hän on lojaali Huurteelle.

Hartus Paksu

Jämsän vauraimman talon Hartuksen isännällä on paljon sikoja. Hartuksella ei ole lainkaan hajuaistia, mutta karjujen kasvattamisessa ja makkaroiden mestaroimisessa hän on etevä. Hartus tarjoaa mielellään lounasta arvovieraille. Hänellä on kolme lappalaisvaimoa: yksi ahkera, toinen katkera ja kolmas kaitaluinen.

Lapalivo

Keurusselän järviaukea syleilee metsäisiä maita ja ulottaa kapeikkoja, metsälampia ja salmia syvälle metsiin. Tuota järveä ja niitä kosteita vetehisväyliä, jotka yhdistävät Keurusselän kautta Kokemäenjoen vesistön Päijänteeseen laskeviin pieniin järviin, vartioi Lapalivo.

Lapalivo on vanha näkkiämmä. Hän on wellamonneidoksi harvinaisen ruma, kurttunaama, tiukkailmeinen murjottaja. Lapalivo ei juuri ihmisistä perusta ja Keurussiidan lapinkylässä hänen maineensa tunnetaan ja Lapalivoa peljätään suuresti.

Lapalivo on mahtava loitsija. Häntä ei juuri kiinnosta houkutella väkeä hukuksiin lumolaululla, vaan sen hän jättää vääisempien kätyriensä tehtäväksi. Keurusselän särjet ovat Lapalivon vakoojia ja hän saa hyvin nopeasti tiedot kaikista vesistönsä tapahtumista. Loitsujensa lisäksi Lapalivo pystyy ottamaan useiden outojen vedeneläinten hahmon. Hänet on helppo tunnistaa kolmikärkisestä näkinvaltikasta.